• Sisämaalit

Seinäväri- ja materiaalivalinnat sisustussuunnittelijan talossa

13.5.2026

Asumme 2024 valmistuneessa talossa, talo tuli levyvalmiina pakettina ja huolehdimme itse sisätöistä suunnittelusta toteutukseen laatoitustöitä lukuun ottamatta. Omien töiden valmistuttua talopakettitoimittaja huolehti vielä sähkö- ja LVI asennuksista.

Oma tyyli on muotoutunut vuosien aikana ja nyt oli tilaisuus toteuttaa juuri omannäköinen koti! Suunnittelu lähti materiaalivalinnoista ja suunnittelu aloitettiin jo kuukausia ennen rakentamisen aloittamista. Maalia lukuun ottamatta, monessa materiaalissa sekä kalusteissa toimitusajat saattavat olla pitkät ja kun suunnittelun aloittaa ajoissa, saa varmasti ne materiaalit, mitä on halunnut.

Olen aina rakastanut tammea materiaalina ja kun upea sellainen kasvoi voimakkaana pihassamme, tuntui se luontevalta materiaalilta lattioihin ja keittiöön ja muut materiaalit rakentuivat sen ympärille. Puu materiaalina viehättää muutenkin ja asensimme myös eteis-keittiö-olohuonetilaan kuusipuisen valeurapaneelin, jonka käsittelimme Wood Life Hydro Impregnante Trasparente kyllästeellä, jonka lopulta sävytin itse, se on tilattavissa ”Paulan Katto” koodilla. Niin paljon, kun tammea rakastan, niin katto haluttiin vaaleampana. Pintaan laitoimme vielä vahamaisen lakan Woodlife Hydro Impregnante Cerato, jotta puu ei varmasti ime keittiörasvoja tai jos keittiössä sattuu jotain hasardia. Lakka olisi ollut sävytettävissä, mutta ajattelin, että kyllästeellä sävy on helpompi säätää juuri oikeaksi.

Katon sävyt, eteisen laattavalinnat ja tammi sekä aito kivitaso määrittivät päätilojen värivalintaa. Yksi lempiväreistäni on terracotta ja meillä onkin terracottan sävyllä spraymaalatut katkaisijat (mikäli tilaat, huomaa mainita, mitä olet maalaamassa) ja väri myös laatoissa ja irtosisustuksessa. Pääväri olohuone-keittiö-eteisakselilla on Chrèon valikoiman sävy 77004 Light Tonal Yellow, jossa käytimme maalilaatuna Framaton Ambiente Comfortline Opaco -mattapintaista seinämaalia, joka myös keittiön välitilassa kestää pyyhkimistä, vaikka välitilassa on korkea nosto, välillä rapatessa roiskuu ja tomaattikastikkeet on pyyhitty useampaan kertaan seinältä. Samaa maalilaatua käytettiin kaikissa seinissä.

Väliovet maalattiin Laqua HP Opaco mattapintaisella kalustemaalilla ruiskuttamalla Chrèon kartaston sävyllä 87003 Off Neutral Yellow. Tuote kestää hyvin pyyhkimistä ja on kyllä ollut nappi valinta välioviin! Samaa sävyä käytettiin kipsikatossa, jossa käytimme Framatix Microgrip -maalia, joka toimi samalla sekä pohja- että pintamaalina. Katon maalauksessa osasi kyllä arvostaa, että pinta tuli helposti valmiiksi yhdellä tuotteella! Framatix Microgrip on super matta ja mielestäni kipsikattopinnoista tuli suorastaan samettisen ihanat!

Työ-/vierashuoneeseen ja makkariin valitsin 30010 Forest Haze sävyn, joka on nimensä mukainen usvainen, väri on vihreä, mutta se ei tule kaikissa valoissa niin selkeästi esiin. Väri on luonnon läheinen ja antaa tilaa värikkäille tekstiileille.

Kodinhoitohuoneen seiniin valittiin 30020 Amber, jonka meripihkamainen sävy näkyy myös eteisen kaappien vetimissä.

Mielestäni omannäköisessä kodissa viihtyy hyvin ja kannustankin aina asiakkaitakin kuuntelemaan omia mieltymyksiään ja suunnittelijan tehtävä onkin kuunnella näitä ja auttaa asiakasta saamaan aikaan juuri asukkaiden näköinen koti!

Kuvat: olohuonekuvaa lukuunottamatta Sofia Riihimäki

Lue myös

  • Palveleva maalikauppa nyt myös verkossa!

    19.5.2026

    Kiva, että olet löytänyt tiesi verkkokauppaamme! Kauppamme avattiin 19.5. ja lisäämme edelleen tuotteita kauppaan. Kuulemme mielellämme myös miten voisimme kehittää kauppaamme edelleen. Kysy rohkeasti…

    Lue lisää

  • Biopohjaisten tuotteiden valikoima laajenee

    15.5.2026

    Voimme ylpeinä todeta, että pääyhteistyökumppanimme Lechler panostaa tuotekehi-tykseen ja lanseerasi jälleen uuden biopohjaisen tuotteen. ME702-06-10 MACROFAN BOOST HS FILLER ESS&RE, jonka raaka-aineina on käytetty uusiutuvia materiaaleja. …

    Lue lisää

  • Sisustussuunnittelijan vinkit seinävärin valintaan kotona

    19.2.2026

    Seinäväriä valitessa on hyvä miettiä ensin minkälaista tunnelmaa tavoittelet ja pidätkö yleisesti lämpimistä (maanläheiset sävyt) vai kylmistä sävyistä (puhtaat kirkaammat sävyt). Haluatko tilaan avaruutta…

    Lue lisää